Sivut

15.6.2015

Paljon ja ei yhtään


Se on kuulkaa loma nyt (lopultakin)!!!

Särkyneen sydämen herkkyyttä <3


Perjantaina oli viimeinen työpäivä, toki olis työt saaneet jatkua, ei sillä, mutta todella raskas on kevät ollut päivätyön lisäksi kaikkine näyttöineen ja viimeisine tentteineen.  Ihanaa, kun nyt voi hetken hengähtää =D

Tai no jos mieheltä kysyttäis, hän sanois kyllä et helpompaa olis, jos minä töissä päivät kävisin...
no ei ole tarkoitus ihan työleiriä tehdä näistä vapaista...eilenkin meni tuolla puutarhassa vain aamu puoli seitsemästä, iltaan kahdeksaan...siis silleen kepeesti aloitin ja nyt on kuulkaas joka ikinen lihas niin kipeä, et onneks ulkona sataa vettä ;-P

Kukko tarkkailee kuvaajaa ja tulee hissukseen lähemmäs...herkkujen toivossa =D


Taisin jossain välissä mainita, että meille muutti kukko ja kolme kanarouvaa kesäksi.
No minä hankin heille hienon pienen kopin ja siihen tuli mukaan kaksi häkkiä kopin molemmin puolin.

Tarkoitus on ollut koko ajan, että kanat kera kukon saavat sitten tepastella pihalla ja kaikki eläimet on siellä sulassa sovussa ja että Nella-koiruus luo kanoille turvaa...no Nella koiruus haluaakin syödä kanat suihinsa, lintukoiran elkeet nousivat pintaa kohisten ja haave kanojen ulkoilusta pihalla jäi siihen :(

Kanarouvilla on kiire, vain olan yli kurkistelevat, että mitä toi tossa heiluu ja sihtailee ;-P


Hetken asiaa tuumailin ja kävin sitten ostamassa viisikymmentä metriä, metrin korkuista aitaa.
Parina iltana ahkeroimme ukkelin kanssa tuolla pihalla ja nyt on sitten kanarouvilla ja kukolla oma puutarha missä tepastella.
Teimme aidan marjapensaiden ympärille, että pensaat toisivat turvaa ja lehtokotilot. joita jonkin verran on herukoissa ollut saisivat paremman paikan kanojen herkkuna =D


Seppo sai pari viikkoa sitten ensimmäisen itse pyydetyn saaliin! ylpeänä sitä meille esitteli :D

Tulppaanit Queen of Night ja White vielä kukkii <3

Kevään kukkasia en ole nyt ehtinyt kuvailemaan, ihan vain muutama kuva oli kamerassa.

Ukkolaukka Purple Sensation!


Kivi-kukkapenkit ovat rakentuneet pikkuhiljaa ja niistä teille kuvaa laittelen, kunhan tuo aurinko sattuisi joku päivä paistamaan. Kurpitsa-maankin sain eilen laitettua pienessä vesisateessa, lämpöpenkki tai ei, mutta toivon että saamme runsaan kurpitsasadon! Lurps! =D


Kanavahtia väsyttää, kun niin haukottelee =D

Jos tuo keli ei tuosta nyt korjaannu, taidan hypätä autoon ja ajella kaupunkiin katselemaan rottinkista riippukeinua tuonne pergolaan,
siinä minä sitten niitä kukkasia haaveilen virkkaavani...sitten joskus... :))) 

Oikein ihanaa touhuilua ihan pihalla sinne ruudun taakse!!!
 Ja ei muuten tarvitse yksin puutahassa olla, on inisijää korvan juuressa ihan kiusaks asti!

Tuija <3