Sivut

31.5.2015

Mulla on nyt sitten Lada!



Nimittäin Lada-päärynä :D

LADA
Venäläinen risteytys Olga x Lesnaja krasavitsa (Flemish beaytu). Aikainen kesäpäärynä. Pölyttäjäksi sopii Tsisovskaja. Kaunis vaaleanpunainen kukinta. Mehukas ja hyvänmakuinen hedelmä.

Illan hämyssä otettu kuva istutuksen jälkeen. Kukat ovat minusta kyllä lähes valkoiset, vaikka kukinnasta sanotaan, että pitäsi olla vaaleanpunaiset.

Paikalla tietysti myös Nella, olisiko ollut valvontatehtävissä :D

Eräänä torstai-iltana pihaan ilmestyi uusi 'rakennus'.  Sissy kiipesi oikein päälle ihmettelemään ja haistelemaan!

Seppokin tahtoo kiivetä ;-P No katolle asti ei nyt sitten kuitenkaan uskaltanut...

....vaan tuumasi, että parempi ottaa pihakeinussa ihan rennosti <3

No kanasten kotihan se tutkittava kohde oli, mutta siitä ehkä ensi kerralla lisää :D

Sain viimeiset näytöt kunnialla tehtyä ja nyt on todistus kourassa, jeeee :D


 Kesä on tainnut vihdoin saapua, kasvun ihmettä on todellakin jo nähtävissä!!!
Puutarhassa olen jotakin pientä työpäivien päälle ehtinyt touhuilla ja kasvimaalle kasveja laittanut kasvamaan.
Kylvöhommia on vielä edessä ja tämä päivä onkin tarkoitus käyttää tarkkaan ihan pihalla hommailuun :D
Auringon paistetta on luvattu tälle päivälle, vaikka se vielä tällä hetkellä pilven takana piilossa lymyääkin.

Joten nyt nautitaan, eiks vaan :D


Tuija <3


17.5.2015

Kaksi kertaa Yksitoista


Kirsikkaluumu Podarok

    

 Selätön puutarhuri-blogin maatuska
ja
Parasta puutarhasta-blogin Kerttuli
 
haastoivat minut vastaamaan yhteentoista puutarha-aiheiseen kysymykseen!

Tässä ensin maatuskan minulle heittämät kysymykset:

1. Mikä on paras tai mieleisin kasviyhdistelmä pihassasi?

Apua, nämä on näitä tänään tuntuu tältä ja huomenna en tiedä miltä-juttuja,
tuuliviiri mikä tuuliviiri oon eli mieli vaihtuu nopeammin kuin itse ehtii edes tajuamaan :D

Herttavuorenkilpi, Bergenia cordifolia
 
2. Onko sinulla väriteemoihin perustuvia istutuksia?

Hmmm, no ei kyllä ole mutta pitäisi olla!
Kun kasveja hankkii periaatteella, ai vitsit tää on ihana ja tää kans ja tuonkin haluan,
niin lopputulos on se että joka paikassa on värien ihana sekamelska ;-P

3. Kanttaus, kiveys vai joku muu vaihtoehto kukkapenkkien ja istutusalueiden rajauksena?

Luonnonkiveä löytyy, puuta löytyy, ja taitaa jossakin olla sitä aaltoilevaa muovireunaakin! :(
Ja on muuten ilman rajaustakin...


Hevoskastanjan, Aesculus hippocastanum, upea kevät look :D

4. Käytätkö oksahaketta tai muuta katetta pensaiden / puiden alla?
Entä omistatko oksasilppurin?

Kurtturuusu aidan alla oli haketta (tai jotain sinne päin) mutta muuten en ole käyttänyt.
Ainut oksasilppuri on tällä hetkellä tuo karvainen luomu mallinen silppuri, eli Nella :D

Luomu mallia oleva oksasilppuri ;-P

5. Onko puoliso innostunut pihahommista vai joutuuko häntä "pakottaa" välillä avuksi?

Innostumisesta ei aina voi puhua, mutta kyllä me yhdessä hommat tehdään!


Ensimmäinen punakosmos kukkii kasvihuoneessa!

 
6. Työläin rikkakasvi pihassasi?

Rönsyleinikki.
 
7. Mikä vie eniten aikaa pihanhoidossa, ellei nurmikon leikkuuta lasketa?

Jaahas, siis pihanhoito...???
Kasvinsuojelu...
Istutusten ja kukkapenkkien möyhiminen...
Suuret suunnitelmat ja niiden loppumaton toteuttaminen...


Narsissi, Narcissus <3

8. Onko kesäkukissa joku suosikki, jota täytyy saada joka vuosi?

Tsinniat! Tulevan kesän tsinniat saattaavat olla aikas surkeita :( 
Mutta kenties joku toinen onnistuu sitten odotettua paremmin :D 

9. Kasvatatko itse kukkia siemenistä tai pistokkaista?

Kyllä, joka vuosi enemmän ja enemmän :) 



Heräilevä kylmänkukka, Pulsatilla.

10. Harrastatko hyötykasveja?

Todellakin!
Tomaatit, paprikat, chilit, kurpitsat, kurkut, yrtit, porkkanat, nauriit, kyssä- ja lehtikaalit, pavut, herneet ja valkosipulit,
siinä nyt ainakin joitakin mainitakseni :D

11. Tämän kevään suunnitelmasi taimi-, pensas- tai puuostoksia ajatellen?

Taas se on tunnustettava, suunnitelmat on tehty, mutta toteutus on kokonaan toinen juttu :DDD
"Syypää" tähän on työpaikka ;-P

  
Yksi heräteostoksista on jo nuppuvaiheessa kasvihuoneessa: vuoripioni (vuokkopioni), Paeonia officinalis 'Anemoniflora' :D


Ja tässä tulevat Kerttulin haasteen kysymykset:

1. Mikä sai sinut innostumaan puutarhanhoidosta?

Veren perintö... oppimisen ihanuus...tiedon jano...terveys ja sen vaaliminen.

2. Mitä puutarhanhoito merkitsee sinulle?

Tällä hetkellä se merkitsee minulle kaikkea, elän puutarhasta!


Liperi, Levisticum officinale

3. Mikä on sinulle tärkeintä puutarhassasi?

Jos tässä kysytään paikkaa...se on pergola.
Jos tässä kysytään esinettä...se on istutuslapio.
Jos tässä kysytään rakennusta...se on ulkosauna.
Jos tässä kysytään kasvia...se on kaikki itse kasvatettu!

4. Mikä on lempikasvisi ja minkä vuoksi?

Minulla ei taida olla yhtä lempikasvia, olen niin "tuulella käypä", että se vaihtuu tilanteen ja vuoden ja vuoden ajan mukaan!
Hyötykasveista tällä hetkellä tomaatti ja kukkasista rohtosamettikukka sekä puista kataja...ostin juuri rohtokatajan!


Mustikka kukkii kohta!

5. Mitä muuta puutarhassa tulee olla kuin kasveja?

Paikkoja joissa voit istua tai vaikkapa köllötellä ja vain nauttia puutarhasta ympärilläsi!

6. Millainen on puutarhafilosofiasi (jos sinulla sellaista on, ei mielestäni ole mitenkään välttämätön...)?
Tykkäätkö kokeilla, vai turvaudutko mieluummin hyväksi havaittuun ja toimivaan?
Tai oletko vaikkapa järjestelmällinen vai enemmänkin vähän "sinne päin" ;)

Olisko se filosofia minulla jotakin, että antaa mennä jos siltä tuntuu :DDD
Todellakin tykkään kokeilla kaikenlaista uutta ja ennen kokematonta, mutta myös se hyväksi havaittu on joskus paikallaan!
Ja vaikka pidän itseäni mitä suurimmassa määrin perfektionistina,
en ole puutarhassani ollenkaan järjestelmällinen, vaan erittäin suuressa määrin "vähän sinne päin"-tyyppi :D 


Tyrni. Hippophaé rhamnoides
7. Mitä puutarhabloggaaminen merkitsee sinulle?

Bloggaaminen on suurimmaksi osaksi päiväkirjan pitämistä, tai ainakin aluksi oli, nyt kun olen saanut ihania lukijoita ja blogi-ystäviä,
joilla on samansuuntaiset intressit ja -blogit, on tämä myös samalla ajatusten, kokemusten, onnistumisten
ja epäonnistumisten jakamista ja neuvontaa puolin ja toisin ja se on varmaankin tällä hetkellä tämän bloggaamisen suola, jota tarvitsen!

8. Minkälaisia ja kuinka monta blogia itse luet?

Suurin osa seuraamistani blogeista on puutarhaa ja luontoa käsitteleviä blogeja, mutta seurattaviin kuuluu myös muuten vaan ihania,
sellaisia elämänmakuisia blogeja ja vaikka en bloggaajia henkilökohtaisesti tunnekkaan,
voisin sanoa, että sellaisia blogeja seuraan, joiden takana on samalla aaltopituudella olevia ihania persoonallisia ihmisiä :D

Kuinka montaa blogia luen, no se on taas ajasta kiinni, kuinka monen päivityksiä ehdin aina kerrallaan lukaisemaan ja kommentoimaan, mutta listalla on varmaan toistasataa blogia (ja onneksi kaikki eivät postaa kerran päivässä ;-P )


Japaninmarjakuusi, Taxus cuspidata, näyttää selvinneen talvesta!
  
9. Suunnitteletko blogin juttuja miten pitkäksi aikaa eteenpäin, vai syntyvätkö jutut "ihan itsestään"?

Talvella oli aikaa suunnitella ja yleensä oli ainakin yksi sellainen puolivalmis, ihan kohta julkaistavaksi, mutta nyt en ole ehtinyt tekemään etukäteen, vaan olen ottanut hetken yleensä kukonlaulun aikaan aamulla tai sitten silloin kun muu perhe jo nukkuu illalla ja tehnyt postauksen ajankohtaisesta aiheesta! Toki kuvat on saattaneet olla jo koneella tai kamerassa valmiina :D 



Esikot alkaa olla kaikki jo kukassa!

10. Aiheuttaako blogin pitäminen sinulle koskaan "paineita", tuntuuko, että blogijuttujen aiheita on aina helppo keksiä?

Ei ainakaan vielä ole tullut sellaista hetkeä, että olisi painetta saada postaus tehtyä :) 
Tai sanotaan nyt näin, että kun talvella oli aikaa tehdä useampi postaus viikossa, ja sitten tulivat muut kiireet arjessa,
tuntui hetken siltä, ettei lukijoita enää varmaankaan kiinnosta ja ettei uusia postauksia jakseta odottaa,
kun en postaakaan kaksi tai kolme kertaa viikossa (ei se määrä, vaan se laatu ;-P eiks vaan! ).

No se ajatus meni aika äkkiä ohi, kun huomasin omalta kohdalta sen, etten minäkään jaksa ja ehdi käydä lukemassa blogeja,
joissa postaus tahti on vähintään yksi postaus päivässä.
Ja silti en menettänyt mitään ja ehdin hyvin kommentoimaan myöhemminkin, vaikka jokunen postaus olikin ehtinyt tulla ja mennä,
sillä siellähän ne on tallessa, lueskelee niitä sitten kun on aikaa!

Elämä on elettävänä tässä blogin pitämisen ja niiden seuraamisen rinnalla :D

Alppiruusu nupullansa!
11. Millä mielin odotat tulevaa kesää?

Oi, todella innokkaasti jo kesää odotan!
Töitä, siis niitä oikeita palkkatöitä olen vielä loppukesäksi vailla, mutta tuolla puutarhassa riittää kyllä hommaa,
siinä vaan ei tuo tuntiliksa ole kummonen ;-P
Hyvä mieli ja kipeät paikat, mutta saatua se on sekin!




 Kiitos maatuskalle ja Kerttulille haasteista!

Tässäpä näitä vastauksia tulikin pitkä litania, kera kuvien joita aamuisella puutarhakierroksella näpsin kera karvattien :D
Hienoa, jos jaksoit loppuun asti, kuullaan taas <3


Tuija <3



14.5.2015

Nautiskellen!

 
Aurinko paistaa ja (...sitten taas...) vettä sattaa ... taitaa tulla kesä ;-P

Pääskysenkin olen jo nähnyt, missä viipyy aurinko ja lämpö?

Pihan linnunpöntöissä on kuhinaa, mikä suuresti meitä ilahduttaa!

Esikot alkavat pikkuhiljaa availla kukkiaan!

Äitienpäivän aamuna puh-maisissa touhuissa <3

Auringosta ja vihreästä nauttien <3

Seppo, onks sulla toimintasuunnitelma?  Häh, mikä...?

Kompostin tarkistajat.

Sissy tähystää!

Akropaatti Sissy!

Leikitäänkö vähän?

Nella näyttää mallia, kuinka ihanaa on, kun saa nurmikolla kelliä!

Yrttilöitä, kera kukkasten.

Kesän ensimmäiset mansikat!

Kesäkukkiakin on jo laitettu (lisää tulee myöhemmin).

Menneet pari viikkoa ovat olleet ihan mahotonta menoa ja meininkiä,
kaksi näyttöä onnellisesti takana, arviointi toki vielä edessä mutta paremmalla puolella ollaan,
enää yksi näyttö viikon päästä :D
 Jeejee!

Tämän kuvapläjäyksen kera halusin vaan kertoa sinulle, että puutarhassamme on jo pientä toimintaa.
Kuusipäiväinen työviikko (näyttöpäiviä teen sisään) hidastaa vähän tahtia, mutta onhan tässä koko kesä aikaa!

Niin ... ja okei, tunnustan: eilen tuli kotiin (taas) sellainen... (siis ihan vaan pikkuinen) ...kuorma taimia ;-P

Ihanaa Helatorstaita!


Tuija <3


3.5.2015

Muutettu on ja vettä sataa!


Ensimmäiset kesäkukka ostokset on tässä: neilikat, isolehtinen ulkomuratti ja perennakin tuli mukaan eli patjarikko valkoisena :D

Märkää viikonloppua täällä vietetään! 
Mutta ei me jouten olla, ei. Vappupäivänä taimet muutti kasvihuoneeseen, kun vihdoinkin sain lämmittimen sinne!
Ja vielä haistelijalla, eli ei mene sähköä hukkaan, kun voi säätää lämmön juuri halutuksi ja lämmitin huolehtii lopusta.


Suuri muutto taimilla kasvariin vappupäivänä.

Harmi kun Sinisarja ehtii kukkia ennen kesää, oli pakko nostaa liian lämpimästä kellarista sisälle valoon ja näin kävi :(

Just kävin kurkkaamassa mitä kasvihuoneeseen kuuluu ja ei voinut kuin todeta et hyvää kuuluu ja hyvin siellä voidaan :D


Lämpöpenkkiin tykötarpeita!

Lämpöpenkki projektikin potkaistiin vihdoin käyntiin, kun lumet suli ja heti kun vesi vielä imeytyy maahan, alkaa lapiot heilua!
Multaa jo ostin töistä valmiiksi. Kyllä on kohta kurpitsoiden ja kurkkujen hyvä olla! 
Siitäpä tulikin mieleen, että tänään täytyy laittaa siemenet kasvamaan, että on mitä istuttaa :D


Viimeiset lumet on tässä (jos ei lasketa niitä katolta pudonneita, niitä vielä riittää hetkeks mitä sulatella)!!!

Kasvun alkuakin löytyy puutarhasta jo jonkin verran: raparperi, imikkä, esikot, pionit, salkoruusu, tulikukka ja ukonkello kurkistelevat ihan varovasti mullan alta!

Katsokaas kuinka söpöä, Raparperi!

Imikkä (hups, tarkennus ei sattunut ihan kohilleen)!

Suklaaminttu näyttää selvinneen talvesta, ihania "matosia"!

Meille muuttaneita: Kanadanatsalea ja Pensasmagnolia :D

Taisin jo jossakin vaiheessa mainitakin, että on aika paha paikka olla puutarhamyymälässä töissä näin keväällä ;-P
Alkaa olla se aika, että joka päivä haluaa joku kasvi muuttaa meille asumaan ja mikäs minä olen vastaan sanomaan, toivottelen vaan tervetulleeksi :DDD

Arvoitus: tiedätkö mitä tässä on? No, siinähän on Nellan ajellut karvat, jotka Nella luovutti linnuille pesätarpeiks!


Viimeiseen tenttiin lukemassa...ihan pihalla...ja luulen että läpi se meni!

Puutarha-apulainen Sissy <3

Sissyn kanssa kierreltiin aamusella sateessa kevään merkkejä katselemassa ja voi ihanuus, kaikkea uutta ja ihmeellistä sieltä taas löytyi!
Nellakin oli, tottakai, mukana mutta ujosteli uudessa lookissa kameraa ;-P

Jaahas, eiköhän se ole aika kaivella taas multapussi ja taimiruukut esille ja pistää siemeniä kasvamaan!
Ihanaa sunnuntaita sinulle siellä ruudun takana!


Tuija <3