Sivut

7.2.2017

Sydän talvella



Talvi ilottelua muutaman vuoden takaa


Hei ihanaiset siellä!

Talven selkä taittumassa... tosin ei vielä tänään... mittarissa -26 C*

Nella 

Syksy ja talvi ovat olleet ihan kamalat!

Eikä vain kelien puolesta vaan kaikkinensa :(

Saijaa ei saanut kuvata :D

Ei ole ollut virtaa mihinkään muuhun kuin töihin.
Nukkumiseks on muu aika menny tai ainakin sen yrittämiseks.

Elokuussa kävin lääkärissä, kun lonkkaa särki ihan kamalasti, 
kahdesti pistettiin kortisonia ja jouduin kahdeksi viikoksi sairaslomalle
.
Ei mitään apua,
itkien menin pomon luo ja sanoin, että kurjaa kun turhaan olin poissa töistä,
ja jatkoin töissä käymistä ja huonosti nukuttuja öitä.

Välillä meno oli kuin Zombielandissa, 
minä tein asioita kuin robotti ja nukuin kaiken sen ajan minkä kivulta sain nukuttua.
Mikään ei huvittanut, minnekään en halunnut lähteä :(


Yhdessä tädin kanssa <3

No joulukuussa kyllästyin ja menin työpaikkalääkärille,
sain kipulääkettä ja lihaksia rentouttavaa sekä lähetteen fysioterapiaan, 
onnesta soikeena painelin kotiin, jeeee, nyt saa edes nukuttua....
toisin kävi, lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä.

Viikon päästä uudestaan soitto työterveyteen ja aika (eri) lääkärille, 
juu, eihän nuo auta, hän söisi tätä kipulääkettä, jos selkään koskee, 
sanoo tämä viisas lääkäri-setä, niin ja muistahan mennä sinne fysioterapiaan!

No uusi lääke ja uusi viikko.
Ei apua.

Soitto yksityiselle, ennenkuin olen ihan hermoraunio. 
Sain lähetteen magneettikuvaukseen.

Kuvauksissa selvisi, että minulla on alaselässä L5-juurikanava lähes umpeen kasvanut ja iskias hermo siis pinteessä!

Tiedättekös sen helpotuksen tunteen, kun sai syyn sille, että miksi koskee!!!
Eikä tartte vielä ainakaan tilata "lanttumaakarille" aikaa :D

Sillä se tässä olis varmaan ollut seuraavana listalla!


Kylläpä meillä oli mukavaa!

Diagnoosista on nyt kuukausi.
Hierojalla olen käynyt, että pitkällisen kivun aiheuttamat lihas jumit hieman helpottaisivat. 
Muutamia öitä olen ehkä sen ansiosta nukkunut hieman paremmin
ja mieli-alakin on kohentunut :)

Puukkoahan sinne selkään on jossain vaiheessa tarjottava, 
vaiva ei korjaannu itsestään, 
mutta siihen en vielä ole valmis.

Nyt vain odotellaan kevättä!
Ihana aurinko paistaa tänään kera kipakan pakkasen.

Ensimmäinen taimimulta säkki on ostettuna ja 
siemenpusseja olisi tarkoitus näin vapaa päivän kunniaks vähän selailla. 

Heleää Helmikuuta sinulle <3


Tuija








29.7.2016

Kesää vielä jäljellä?


Tänään sataa näköjään vettä...

no josko vihdoinkin istuisin tähän koneelle ja laittaisin muutaman kuvan, 
sillä pihalla on taas kesän mittaan tapahtunut sitä sun tätä :D

Alkukesästä ensimmäinen homma oli saada vesi-aihe lopultakin valmiiksi. Eli vanha kukkamaa sai väistyä ja terassi laajentua, niin että kulmaan jäi tila vain altaalle, joka oli jo muutaman vuoden odottanut paikkaansa.

Ensin ajattelin että laitan ihan maahan perennoja suodatinkankaan läpi altaan ympärille, mutta sitten viime metreillä muutinkin mieleni ja laitoin vain pestyjä kiviä ja kävin puutarhalta kukkaset ruukuissa sinne tänne piristämään kokonaisuutta.

***************************

Eilen illalla sitten ensin istahdin tämän kesän ensimmäiseen ja ainoaan alesta hankkimaani esineeseen ja otin kännyn mukaan, näppäsin muutaman kuvan alkuun ihan istuen ja lähdin sitten puutarha kierrokselle. Aurinko oli juuri laskemassa isojen kuusten taakse, mutta valoa oli vielä sen verran että sain kuvattua alla olevan kuvakimaran.


Pergolasta kasvimaalle päin!

Pergolasta saunalle, taloon ja uuteen isoon kukkapenkkiin päin!

Kukkapenkki saunalta päin kuvattuna, takana näkyy leikkimökki, kasvihuoneet, pergola, kanojen valtakunta (räkättiverkot viritelty häkin päälle, suojaamaan harakoilta ja haukoilta) ja lato!

Kehäkukkia <3


Liljat ja sininen ruusu ( Rhapsody in Blue), josta kukat jo lakastuneet.

Daalioiden mukulat menivät talvisäilössä sekaisin ja minä sitten keväällä laittelin niitä ruukkuihin vähän niinku saman näköiset ja kokoiset samaan ja tulos oli sitten ihastuttava; samassa ruukussa keltaista, kirjavaa ja vaaleanpunaista kukkaa!

Ruusuja!

Lisää ruusuja!

Tämän vuoden tillikasvusto on komea, mutta vain kukkia tuppaa tekemään, ei juurikaan lehtiä.


Mies sai syntymäpäivälahjaksi paljun ja nyt on rakenteilla saunan terassiin laajennus, että pääsee suoraan terassilta paljuun, ei tarvitse nurmikolta sinne loikkia.

No tässä vielä loppuun kuva siitä minun ale-hankinnasta ;D

Haaveilin jo viime kesänä roikkuvaa keinua / tuolia pergolaan ja nyt sitten löytyi sopivan mallinen. Väri olisi saanut olla harmaa tai musta, mutta ainoastaan valkoisena sai juuri tätä mallia...no pikkuvikoja...erittäin mukava siinä on istua ja suunnitella vaikka uutta puutarha projektia :DDD



Tuija




16.3.2016

Punkkari ja paljaat varpaat


Päivät menee niin ettei perässä pysy ja mitään ei kuitenkaan tapahdu...
ainakaan mitään näkyvää.
Yhtenä aamuna kävin sitten "elukoitten" kanssa pihalla, ja otin kameran mukaan
mitään kuvattavaa en löytänyt...lunta...lunta ja aina vaan lunta.
Onneks on noi karvanaamat, et jotain edes tarttui linssiin.

Nella on varsinainen punkkari nykyään, syksyllä ajelin sen karvat aika lyhkäseks, kun märän kesän jäljiltä turkki oli kyllä ihan kamalassa kunnossa. No nyt se on kasvanut ja vaatis taas vähän siistimistä, aika rouhee on tällä hetkellä :D
Ja ei pidä unohtaa näitä naukuvia karvaisia ystäviä, sillä tottahan toki ulkoilemassa ollaan aina yhdessä :D

Seppo pitää matalaa profiilia, kun Nella häärää lähellä

Sissy jaksaa kiipeillä
Ei tarvitse vielä haaveilla aitan kevät kuntoon laittamista, on hieman lumiestettä edessä ;D
************************************************************************************************************

Kuten jo viimeksi vähän vilautinkin, minun on tehnyt mieli leipoa leipää jo jonkin aikaa ja juuret on olleet muhimassa. No ensimmäiset erät menivät ihan poskelleen ja piti lähteä etsimään kunnon jauhoja, niitä joissa ei ole jauhoparanteita. Onneksi löytyi: Liperin myllyn luomu jauhot! Johan rupes juuret supisemaan!



Tässä viisi päivää vanha juuri...
ja eikun leipomaan, tästä se lähtee, kulhossa hapanjuuri
lisätään vesi ja jauhot, ja kone päälle, hidas on vauhti, mutta puhelimella otettu kuva, näyttää kuin olis vauhtia enemmänkin :D

Kohotetaan taikinaa kaksi tuntia, muotoillaan leivät ja kohotetaan sitten kaksinkertaiseksi ja sitten uuniin...aika ihana tuoksu tulee tuolta uunista...tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan.
*********************************************************************************

Juup, sitten sattuu kaikenlaista...saattaapi vaikka pakastin sulaa...niin kävi tyttärelle ja minä kiiruhdin hakemaan niitä sulavia ruokia. Siellä oli mm. patonkia ja marjoja ja pari rasiaa broileria. No marjoista tein sitten smoothieta, sekaan mustikkaa, mansikkaa, vadelmia, yks banaani, rahka, mantelimaitoa, annos pussillinen viher-hedelmä-marjajuomajauhetta ja agave siirappia, makeutta antamaan. 

Ai että tuli hyvää!

Olihan siellä yksi paketti piparitaikinaakin, no niistä minä näppäränä tyttönä leivoin paljaita varpaita, vaikkapa siinä toivossa, että kohta sais omatkin varpaat paljastaa ;D

Ainokaiset viljelykset tällä hetkellä on pienet basilikan alut, mutta kuutta eri sorttia laitoin niitä kasvamaan!

Nukkumisrytmi on nykyisin sellainen, että ennen yhdeksää pitää olla jo menossa nukkumaan, kello soi puoli viiden aikoihin ja minun pitää saada nukkua kunnon yöunet, että jaksaa!

Mites sinä, pärjäätkö vähemmällä nukkumisella ja jaksat pirteänä koko päivän, vai tarvitsetko pitkät yöunet, kuten minä?


Tuija



6.3.2016

Talviunet jatkuu



Maaliskuu jo maata näyttää, sanoo vanha loru...
mutta meillä jaksaa lunta sataa lähes joka päivä!

Taitaa nämä talviunet vielä jatkua :)

Seppo haistaa ja vähän maistaakin.

Syksyinen kuva Sissystä.

Seposta on tullut iso poika talven aikana, syöttötuolikin on jäänyt jo pieneksi.

Olemme viettäneet tätä talviuni aikaa kylki kyljessä maaten, kaikki sulassa sovussa :D

On me kyllä hieman ulkoiltukin.

Nypläämään olen ehtinyt oikeastaan vain parina päivänä, kun olin lomalla, mutta aika hieno siitä tulee, eikö, "enää" viisi kuviokertaa, niin on pyöreän liinan reunapitsi valmis! (huhhuh, hidasta ja haastavaa on)

Tänään laitoin hapanleivän taikinajuuren ja rusinahapanjuuren aluilleen. Leivän paistoon tekee mieli :D

Syksy ja talvi on mennyt vaan selviytyessä päivästä toiseen, väsymys on vaivannut välillä ihan liian kanssa, kilpirauhasessa oli joulun alla joku tulehdus, mutta nyt on olo jo ehkä hieman parempi.

Muuta ei kyllä ole juuri jaksanut kuin töissä käydä, mutta hyvä että edes sen. 
Kyllä se tästä taas lähtee, kun valo lisääntyy ja alkaa olla aika siirtää ajatuksia tuonne puutarhan puolelle. 

Joitain siemeniä on jo tullut multiin piilotettua, mutta maltilla vielä toistaiseksi, hyvin on muistissa viime kevät, kun sitä lämmintä sai odottaa ja odottaa. Katsellaan nyt ihan rauhassa, ehtii sitä vielä :DDD

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!


Tuija








12.8.2015

Äidin Puutarha




Katsaus puutarhaan alkaa nyt ja luvassa siis kuvia kukkasista ja tänään mennäänkin vähän väripareittain :D 


Mutta ensi alkuun ihanasti kukkivat ruusut:


Köynnösruusu Sympathie

Köynnösruusu Flammentanz

Ruusu Rhapsody in Blue

Ruusu Ballade

Ruusu Hansestadt Rostock
Sade mokoma vaan meinaa pilata ruusujen kukkaloiston, tulee täplää ja laikkua terälehdille.


Ja sitten ne väriparit: 


Gladiolus ja kehäkukka

Kuunliljaa, kurjenpolvea ja päivänliljaa sulassa sovussa :)

Kosmoskukkaa <3
 
Päivänkakkaraa ja harjaneilikkaa.

Kamomillaa ja taustalla tarhaneito

Silkkitassu, taustalla zinnia ja punakärsämö.
 
Kurkkuyrtti, samettikukka häämöttää keltaisena.

Punakärsämöä vaaleanpunaisena ja tarha-alpi.

Punaväriminttu ja vuorikaunokki.


Ja ei postausta ilman karvanaamoja :D

Seppo katselee pergolan päällä, et missä se Nella menee...
 
...ja Nella odottaa alhaalla, et koska se Seppo tulee... ;D

Projektin poikanenkin alkoi pari viikkoa sitten, hitaasti vaan etenee.
Tarkoitus on siirtää kukkia vanhoista kukkapenkeistä pois tähän uuteen ja isompaan.
Osan vanhoista penkeistä hävitän kokonaan ja terassin kukkapenkki pienenee ja sinne olis lopultakin ajatus laittaa se vesiaihe...onhan se jo pari vuotta odotellutkin asennusta ;D

Tämän kesän projektia...suuri kuoppa pihalla!

 Ihan mahdoton määrä kivea, isoa ja pientä sekä juuria tuli esiin, sain kyllä hyvän lihaskunto treenin, kun kaivelin ja kannoin ja kiskoin ja mylläsin! =D

Vähän jo multaa kärrätty ja kukkasille paikkaa mallattu!

Kyllä se kukkapenkiltä pikkuhiljaa alkaa näyttää, nyt vaan pitää odotella, että kukkaset ovat kukkineet, en raaski niitä nyt vielä siirrellä, ovat niin komeassa kukassa entisillä paikoillaan. Mutta onhan tässä syksyä aikaa!


Kanatarhassa on alkanut sulkasato ja muninta jäänyt vähiin, vain silloin tällöin löytyy muna tai kaksi pesästä.

Muutaman aurinkoisen kesäpäivänkin saimme viettää!
Mutta tänä aamuna taas herättiin sitten siihen, että vettä tuli kuin saavista kaataen :(
No päivä on kuitenkin ollut sateeton, vaikka ei aurinkoa ole nähty kuin hetkittäin.
Huomenna olisi vadelman keruuta vuorossa ja sitten meneekin viikonloppu töissä!

Ihania sadonkorjuu hetkiä sinulle sinne ruudun taakse!

Tuija <3